sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Ihanan friikkiä!

Sain inspiraation tähän postaukseen kommentista jonka joku oli heittänyt minusta nähtyään Me Naiset Sportissa olleita kuvia:
"hänen silikonit on karmeat! Voisivat olla kisarasvoissa ok, mutta noin offilla kokonaisuus on jotenkin väärällä tavalla roteva".
Aloin miettimään millä tavalla karmeat? Juuri oikeanlaiset siihen tarkoitukseen mihin ne on hankittu.
Tosin jos olisin laittanut ne ilman lajia mitä en siis luultavasti olisi tehnyt olisin siltikin laittanut juuri samanlaiset.
Toinen seikka mitä tulee offiin niin tällaisella lihasmassalla varustettu ihminen nyt vaan yleensä on
roteva, toisaalta kokonaisuuden parantamiseksi allekirjoittanutta on siunattu kapealla vyötäröllä
ja S-koolla myös tuona "suvantoaikana".
Eli ne nuoret pojat jotka (joskus) viheltevät perääni, vanhemmatkin miehet jotka luovat toisinaan pitkiä katseita
suuntaani ja samanaikaisesti heidän rouvansa mulkoilevat ukkojansa vihaisesti koska olen massasta
poikkeava..friikki? Ovatko hekin friikkejä, eikö luonnollisuus olekaan parasta ja kauneinta? Nyt menee vaikeaksi.




Minkälainen maailma olisi jos kaikki edustaisivat sitä kokoajan peräänkuulutettua luonnollisuutta?
Tylsä sanon minä ja vieläpä haastava, lehtien sivuilla näkyvä "luonnollinen kauneus" on kaikkea muuta kuin helppoa saavuttaa.
Tämä on tosin sellaisen ihmisen mielipide joka kammoaa kaikkea mälsää tavanomaisuutta ja ihailee persoonallisuutta ja kekseliäitä ratkaisuja, eivätkä kaikki suinkaan ole rahasta kiinni.
Alla esimerkki =D






Olkaa siis rohkeasti omituisia itsejänne, tehkää rohkeita valintoja ja rakastakaa niitä!
Oikein makoisia ja värikkäitä pääsiäistunnelmia kaikille!





- Friikkinne kohteessa





11 kommenttia:

  1. Olipas hyvä kirjotus Kati. <3 Juu sitähän muka on niinku vapaata riistaa niinsanotusti, kun on treenattu kroppa...

    VastaaPoista
  2. Kati, sä olet aivan upea nainen!!!

    VastaaPoista
  3. Porukka ei vissiin älyä, että kuvissa lihaksikkaat naiset näyttää yleensä "isommilta" kuin luonnossa, varsinkin jos kuvasta ei löydy mitään mihin naisen kokoa verrata. Oot upia! :)

    VastaaPoista
  4. Pööpi juuriki näin, se on ihan totta. :)

    VastaaPoista
  5. Jokaisella oikeus mielipiteeseen. Kyllä minustakin F-koon silikonit on jo aika friikit, toisten mielestä hyvällä ja toisten mielestä ei-hyvällä tavalla.

    VastaaPoista
  6. Hienoa että mahdollisimman moni sanookin sen mielipiteensä, muutenhan ei olisi keskusteluakaan!
    Mitä tuohon silikonien kokoon tulee, kun on tottunut tiettyyn kokoon joka itselläni siis ollut tuo F en itselleni edes harkinnut pienempää implanttia (tosin sitä ei edes suositettu omilla mittasuhteillani).

    VastaaPoista
  7. kiva blogi, tykkään! ja oot paras!!

    entiiä häiritseekö muita, mutta teksti ei erotu taustasta niin vaikea lukea. pitää aina maalata teksti että erottuu mut silti vaikee lukea :) tää on vaan pieni parannus ehotus, jos vaihtaiasit jomman kummanväriä, mutta jos et vaiha niin aijon lukea silti hah :D

    VastaaPoista
  8. Kiitos ja TE lukijat olette parhaita!
    Tekstin erottuminen riippuu näytöstä eli joillakin koneilla tuo teksti tekee harmiksi tuon.

    VastaaPoista
  9. Olisiko Kati mahdollista että tekisit postauksen sun treenipäivästä ja sen ruokailuista.. Olisi mielenkiintoista tietää miten fitness ammattilaisen päivä vierähtää..

    VastaaPoista
  10. Hei,

    Itsekin Oululaisena näen sinua joskus kadulla ja näytät yhtä hyvältä luonnossa kuin kuvissa.
    Treeni tapasi on "yksinkertainen" ja ehkä siksi niin tehokas.
    Sinulla on upeat olkapäät joka suunnasta, voisitko kertoa hieman olkapää treenistäsi/toistoista ja painoista?

    VastaaPoista
  11. Heippa!

    Kiitos :)
    Treenitapani on tosiaan yksinkertainen, minusta pyörää ei kannata keksiä uudelleen vaan riittää kun osaa ajaa sillä riittävän hyvin.
    Teen olkapäille mm.pystypunnerusta smithissä, vipareita sivuille ja eteen, näitä isoilla painoilla ja 2 sarjaa liike toistot aina alle 10. Lisäksi 2-3:a eristävää liikettä pienillä painoilla.
    Liikkeitä ei tarvitse olla montaa kuten joissakin ohjelmissa näkee tyyliin 10 liikettä ja vielä pitkiä sarjoja.

    VastaaPoista