tiistai 29. tammikuuta 2013

Fitnessessäkin on peikkoja, kuten syömishäiriöt

Alla oleva kuva ei liity mitenkään fitnekseen mutta se pisti silmääni naistenlehteä selaillessani ja toi jopa mieleeni kauhukseni muutaman kilpailijan. Tästä johtuen aloin miettimään asiaa tarkemmin ja samalla hetkellä  muistin myös sen hirrrrveän pitkän kilpailijalisenssin lunastaneiden listan.
Toisaalta on oikein hienoa että fitnesslajien suosio on nousussa mutta toisaalta ainakin itse vannon tässäkin enemmän laadun kuin määrän puolesta.
Varmasti joukossa on suurin osa ihan oikeasti oikeiden urheilullisten arvojen vuoksi mukana olevia mutta luultavasti myös niitä jotka ovat mukana sellaisten asioiden vuoksi joita en ainakaan itse ymmärrä. Luonnollisesti lajien luonne vaikuttaa tähän eikä tarkoitus suinkaan ole "syyllistää" kilpailijoita jotka vain ottavat osaa siihen mitä on tarjolla.




Tiedän että joukkoon on "eksynyt" paljon sellaisia ihmisiä jotka ovat löytäneet fitness maailman painonhallinnan kautta. Se on hieno asia ja hyvä kanava saada paljon tietoa asiasta.
Mutta sitten kun aletaan puhua siitä että mielenkiinnon kohde alkaa muuttua kilpaurheiluksi kulmani kurtistuvat.

Syömishäiriöt ovat valitettava tosiasia, niitä on jopa lajissa erittäin hyvin menestyneillä kilpailijoilla.
Itseäni ärsyttää suunnattomasti kilpailija joka esimerkiksi kilpailun jälkeen syömässä kääntelee ja vääntelee listaa osaamatta päättää mitä tilata, piinaa tarjoilijaa kyselemällä loputtomiin annoksen sisällöstä ja lopulta sen eteen saatuaan tonkimalla annosta, siirtelemällä ja nostelemalla annosta ympäri lautasta.. lopulta syöden muutaman suupalan.Normaalia?

Aina kun keskustelen ihmisen kanssa joka haaveilee fitness lajeissa kilpailemisesta kysyn onko hänellä ollut ongelmia syömisen kanssa. Jos saan myöntävän vastauksen joudun pyytämään
henkilöä prosessoimaan asiaa kunnolla.

Lopuksi voin todeta että tärkeintä on terveys, elämästä ja harjoittelusta nauttiminen.Sen voi
tehdä myös ilman kilpailemista :)

-Kati








 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

9 kommenttia:

  1. Hei, halusin vain tulla kehumaan sinua siitä, kuinka hyvää esimerkkiä annat kaikille treenaajille! Tuntuu että nykyään laitetaan aivan liian suurta painoarvoa lisäravinteille, ja latausjuomaa, rasvanpolttajia, aminohappojuomaa jne. suositellaan joka suunnasta. Myönnän että olen tähän itsekin joskus sortunut, mutta sinun inspiroimana jätän kyllä nyt loputkin hömpötykset taakse, ja käytän pienen budjettini tärkeämpiin asioihin. Kunnon ruoka ja kunnon treeni on kuitenkin kaiken perusta, tuskinpa niillä extratuotteilla saisin omin silmin havaittavaa eroa kehooni aikaiseksi! Tuntuu että sain myös suorastaan synninpäästön kun luin blogistasi että 1.5g proteiinia/painokilo riittää! Olet loistava esikuva.

    VastaaPoista
  2. Kati olet kyllä oiva esimerkki kaikille lajia harrastaville. Monet tytöt ovat ihan täysin tuuliajolla kun fitnesselämä alkaa hallita muuta ja sitä NORMAALIA elämää liikaa. Ei uskalleta tehdään mitään poikkeavaa mikä ei kuulu lajiin, esim. karkkipäivistä saadaan tajuttomat morkkikset tai siitä, että joskus käy ravintolassa syömässä puhumattakaan viinilasillisesta tai kahdesta.

    VastaaPoista
  3. Juuri näin! Olen myös monesti ihmetellyt, etteivät fitnekseen "hurahtaneet" voi ikinä käydä esim. ravintolassa syömässä mielensä mukaan vaan aina pitää tilata kaiken maailman erikoisannoksia. Aivan kuin olisi vähemmän fitness jos laji ei kulje mukana 24/7. Ja tottahan toki se suurimman osan ajasta kulkeekin mukana, mutta jotenkin ajattelisin, että tasapainoisuus ja joustavuuskin kuuluvat fitnekseen yhtä lailla kuin kurinalaisuuskin (kisakauden ulkopuolella tietenkin).

    Ja olen samaa mieltä kuin yllä oleva anonyymi, tällaisia esimerkkejä tarvitaan! :)

    VastaaPoista
  4. Moi! Kirjotuksesi ovat todella mielenkiintoisia ja täyttä asiaa. Mutta voisitko joskus kirjoittaa sinun arjestasi, miten syöt, miten liikut ymsyms? (:

    VastaaPoista
  5. Hei, Kati. Ensinnäkin en tajua, miten en ole aikaisemmin hokannut sinulla olevan omaa blogia, nyt ehdottomasti liityn seuraajaksi, mahtavia kirjoituksia!

    Minulla oli lapsena, nuorena ja varhaisaikuisenakin hyvinkin kurinalainen suhtautuminen syömiseen, ja ruokamäärät olivat aivan liian pienet lihomisen pelossa. Fitnekseen tutustuessani olen oppinut rentoutta ruokailussa ja muutenkin suhteeni ruokaan on tervehtynyt, isompi olomuotokaan ei enää pelota.

    Kisoihin lähtiessä ja toki kisojen jälkeenkin nämä pitäisi olla kuitenkin ehdottomasti kunnossa. Jos dieettiruokavaliolla koetetaan paikata muuten retuperällään olevia ruokatottumuksia tai vääristynyttä kehonkuvaa, ollaan jo metsässä. Terve suhtautuminen ruokaan ja hyvä itsetunto, ne ovat avainsanoja.

    VastaaPoista
  6. Ihania kommentteja teillä kaikilla! ISO kiitos, ihan vanhaa sydäntäni lämmittää :)
    Missioni on tuoda fitness elämäntapa lähemmäksi ihan kaikkia treenaajia, tämä ei ole mitään salatiedettä jossa pitää elää veitsenterällä.

    -Kati

    VastaaPoista
  7. Juuri näin! Toivottavasti et pahastu? Käytin kuvaasi ja linkkiä postauksessani. Kokemusta aiheesta löytyy. Tsemppiä tuleviin koitoksiin, olet mahtava esikuva.

    VastaaPoista