Kisakuvat ja real life

Järkevällä tavalla kilpaileva ihminen osallistuu maksimissaan noin 5 kisaan kaudessa mikä tarkoittaa että kisakuvissa näkyvä kunto pysyy yllä hieman yksilöstä riippuen tunteja, käytän tässä 10 tuntia.
Vuodessa on 8760 tuntia ja kisakunnossa ollaan noin 50 tuntia tuosta ajasta.Aika vähän vai mitä?

IFBB:n kilpailulisenssejä oli tälle vuodelle naisten osalta lunastettu noin 350 kappaletta kun taas kuntosaliharrastajien määrä on tuhansia henkilöitä.
Eli kilpailijat ovat vain pieni jäävuoren huippu mutta siitä huolimatta hyvin monella salilla käyvällä "taviksella"
(käytän nyt tätä termiä vaikka en siitä pidäkään tarkoittaen ei-kilpailevia henkilöitä) kiiltää juuri näiden Body lehden sivuilla komeilevien naisten virtaviivaiset kuvat.
Onko siinä mitään järkeä? On ja ei.
Siinä mielessä järkeä että jokainen tarvitsee motivaatiota harjoitteluun mutta myös hitosti realismia sekä toden ja illuusion erottelukykyä.

Kannattaisiko siis perehtyä siihen miltä nämä lehtien sivuilla näkyvät näyttävät ihan oikeassa elämässä? Minusta kannattaisi tehdä juuri niin ja unohtaa hetkeksi lavalla näkyvä illuusio.

Juuri nyt bikini fitness on kuuminta mitä voi tehdä. Tai haluta bikini fitness kilpailijaksi.
Tai haluta näyttää bikini fitness kilpailijalta.
Miltä bikini fitness kilpailija sitten "oikeasti" näyttää, kuinka hyvin se sopii perussuomalaiseen
kehotyyppiin ja onko suomen kylmissä olosuhteissa "hyödyllistä" omata bikini fitness vartalo?
Faktahan on että bikini fitness vartaloon pitää vain syntyä, helppoa jos sinulla on käynyt munkki geenien suhteen. Unohtamatta tietenkään kauneutta, rumien on turha vaivautua.
Tavis joka treenaa omasta päärynästään biksukroppaa lajitreenin omaisesti näyttää valitettavasti lähes tismalleen samalta kuin aloittaessaan, painonpudotus toki on mahdollista ja luultavasti todennäköistäkin kiitos läheisen suhteen aerobisiin laitteisiin ja tarkkaakin tarkemman ruokavalion jos vain viitsii pysyä siinä. Kuntokin tietty paranee mikä on hyvä.

 

Biksukilpailija näyttää kisakaudella todella hoikalta suorastaan laihalta, tavallista kauniimmalta naiselta mutta
ei niinkään atleettiselta eikä häntä tunnista "siviilissä" urheilijaksi. Salilla hän touhuaa niin pienten painojen kanssa kuin erilaisten aerobisten laitteiden kimpussa, samalla tavoin kuin lukuisat
kanssasisaret.
Kuten aiemmin mainittiin biksukroppaan pitää syntyä eikä sitä niinollen voi juurikaan lihaksen avulla muokata,
suomeksi lihasta on on todella vähän mikä aiheuttaa sen että vähäinenkin erottuvuus häviää kisakauden jälkeen vaikka lisäkiloja tulisi vain muutama. Eli silloin hyväkin kilpailija näyttää melko tavikselta. Ainakin vaatteet päällä, täällä suomessahan niin kulttuurillisista kuin sään aiheuttamista syistä liikutaan yleensä muissa kuin bikineissä.
Ymmärrän toki erittäin hyvin että jokainen vähänkään järjissään oleva nainen haluaa näyttää Anna Virmajoelta, hän on lajinsa huippu, kaunis, upea ja vieläpä loistava tyyppi mutta kuinka todennäköistä on voittaa lotossa tai saada salamanisku.Aika harvinaista :)
Olen aika varma että tilastot eivät anna kovin hyvää ennustetta että Annan kaltaisia ihmeitä
tupsahtelee kovin tiheään tänne suomen maalle.

Näistä syistä johtuen pyydän niitä ihmisiä jotka ovat yhteydessä valmennuspyynnöillä ja ilmoittavat haluavansa bikini fitness vartalon (ja ohessa IFBB ammattilaisliigan kilpailijan kuva) miettimään asiaa vielä uudelleen.

Tiedän että oma lajini ei ole etenkään suuren yleisön tuntema, eikä minusta tarvitsekaan olla mutta urheilijan identiteetilleni on tärkeää että kannan kuitenkin urheilijan leimaa. Esimerkki: kaupassa joku tulee sanomaan että sinä olet varmasti kehonrakentaja tai joku fitness (?), mahtavaa nähdä että joku on noin hienossa kunnossa. Tai lentokoneessa Kaj Kunnas joka on urheilumies mutta ei satavarmasti tiedä fitneksestä yhtään mitään heittää "kisareissulta tulossa vai, auttaisin muuten ton laukun kanssa mutta sulla näyttää olevan tota hauista ihan omasta takaa". Eikä päällä tarvinnut olla maajoukkuetakkia.
Ja ne jotka minut on nähneet livenä tietää etten ole mikään jääkaappipakastinyhdistelmän kokoinen ;)

Toisaalta myös BF:ssä on haastetta.Loppupeleissä ja rehellisyyden nimissä aika harva body fitness kilpailija näyttää hyvältä kisakauden ulkopuolella.Moni turvahtaa heti pari viikkoa kisan jälkeen muodottomaksi ja puolitutut saattavat onnitella "perheenlisäyksen" vuoksi. Aika noloa.
Tai sitten pelkää neuroottisesti jokaista lisägrammaa näyttäen taas sairaalloiselta=anorektikolta
jaksamatta liikuttaa minkäänlaista rautaa salilla.
Eli ei ole helppo tämäkään sarka kun hyvältä urheilijalta pitäisi näyttää 365 päivää vuodessa..

Oma idolini ja esikuvani on kehonrakentaja Lenda Murray. Suurin osa ei ole varmasti koskaan kuullutkaan nimeä ja ajattelee "yök, joku hirvee kehonrakentaja.Miten joku voi haluta olla sen näköinen". Niin, naisten kehonrakennus on ehkä epätrendikkäintä mitä nykyään voi tehdä.
Mutta Lenda on niin tyrmäävän upea sekä lavalla että sen ulkopuolella että missä ikinä hän liikkuukaan tyhminkin tajuaa hänen olevan URHEILIJA. Ja lisäksi vielä erittäin kaunis.
Eli minusta täydellinen atleettisen mutta naisellisen naisen kuva!

Tiesin alusta alkaen että vaikka treenaisin kovempaa kuin kukaan muu en tulisi koskaan olemaan lähelläkään Lendaa mutta päätin tavoitella sitä siitä huolimatta. Tarkennan tähän etten siis ole koskaan tähdännyt kehonrakennuslavoille.
Tietoisuus siitä että treenaamalla kovempaa kuin muut ja onnistuessani siinä minusta ei tulisi Lendaa mutta saisin mahdollisuuden olla hiton hyvä omassa lajissani.

Lenda ei ole muuten viisikymppiseksi mikään pahan näköinen, vai mitä ;)

Alla on minusta tuoretta offikuvaa Me Naiset Sportissa.

-Kati

Tähtipölyssä

Sain hauskan viestin jonka sisältö oli "blogisi on mielenkiintoinen mutta sellaista yleismaailmallista pölinää, henkilökohtaisuuksia peliin".
Tämä postaus ei ehkä ole ihan sitä mitä hän haluaisi mutta jotain henk.kohtaista kuitenkin.
Kirjoittelen sitten joskus mitä syön,juon ja päiväni kulutan. En vaan tykkää minä-minä-minä sisältöisistä
blogeista enkä sen vuoksi itsekään saastuta blogiani pelkällä itselläni :)

Se siitä, nyt lähtee!
Olen palannut tähän hetkeen monta kertaa muistoissani, mikä sinänsä ei ole minulle tyypillistä
koska yleensä jutut tulee ja menee enkä niitä pahemmin kelaile vaan keskityn tulevaan.

Seison Madrid Arenan lavan takana Erin Sternin, Candice Keenen, ja Ava Cowanin kanssa
odottamassa palkintojenjakoseremoniaa.
Katson kuinka Oksana Grishina voittaa fitneksen. Päässäni alkaa jyskyttää ja tunnelma nousee.

Astelen lavalle omalle paikalleni.
Palkintojen jako alkaa. Kuulen nimiä kuin sumussa, olen valmistautunut olemaan sijalla 3 tai 4.
Kolmas nimi kuulutetaan "from USA".. tuota hetkeä en unohda koskaan, niin uskomattomalta se tuntui. Samalla hetkellä tajuntaani iskee taustalla soiva Adelen Rolling In The Deep kappale jota oikeasti rakastan ja pam, sydämeni todellakin rokkasi silloin!
Enkä todellakaan tuntenut oloani miksikään pikku punttimimmiksi vaan sillä fiiliksellä olisi lähdetty vaikka MR Olympia lavalle!

Lavalla kanssani on enää hallitseva Figure Olympia Erin Stern ja katson kuinka suomalaiset
hurraavat katsomossa. Olen kuin tähtipölyssä kun Arnold Schwarzenegger tulee luokseni, katsoo
syvälle silmiini ja pitää kädestäni pitkään. Mies ei ole enää mikään siloposkinen poikanen mutta
sillä karismalla voisi siirtää vaikka vuoren ja minusta hän näytti siinä hetkessä maailman komeimmalta mieheltä! Mr.Schwarzenegger sanoi minulle että "leidi,sulla on tiukka ote" ja muistan muuten tismalleen minkälainen käsi hänellä oli!

Tällaisissa hetkissä todella tuntee elävänsä ja koska olen vähän suuruudenhullu, haluan kokea
tämän uudelleen mutta voittajana!

-Kati

Bodaaminen on kuin MasterChefia

Katsoin yhtenä päivänä MasterChefiä ja tajusin että toihan on niinkun bodaamista, sallinette että käytän nyt tätä termiä.
Mitä yhtäläisyyttä ruuanlaittokisalla ja bodaamisella muka on?
Pari tärkeää seikkaa: samat ohjeet ja välineet, kummassakin tietty oman lajinsa sellaiset :)
Miksi sitten vain joku onnistuu saamaan sen tajunnan räjäyttävän makuelämyksen aikaan, kaikilla on kuitenkin ne samat värkit käytössä?
Suurin osa epäonnistuu, tulos on vain sinnepäin.Sitten paikalle tulee Jyrki Sukula (tiedän ettei hän ole MC:ssä mutta minulle hän edustaa lajinsa huippua) ja perfecto-
se on siinä hänen kokattuaan tovi!
Sama pätee bodaamisessa, voit jauhaa samalla ohjelmalla kuin Lenda Murray ja ihmetellä miksi kätesi ovat samat pulkannarut vuodesta toiseen etkä muistuta vähääkään Lendaa.

Voit opiskella ja kehittyä mutta kummassakin lajissa on minusta viime kädessä kyse lahjakkuudesta,
herkkyydestä ja vaistosta: tuleeko sinusta huippu vai ei.
Kaikkihan tietää hyvän ja huipun pihvin eron. Hyviä syöt elämäsi aikana monta mutta sen yhden jonka hyvyyttä sanat eivät riitä kuvaamaan muistat ikuisesti, missä ja milloin sen söit ja haaveilet että vielä kerran saisit jotain yhtä loistokasta.

-Kati

Fitnessessäkin on peikkoja, kuten syömishäiriöt

Alla oleva kuva ei liity mitenkään fitnekseen mutta se pisti silmääni naistenlehteä selaillessani ja toi jopa mieleeni kauhukseni muutaman kilpailijan. Tästä johtuen aloin miettimään asiaa tarkemmin ja samalla hetkellä  muistin myös sen hirrrrveän pitkän kilpailijalisenssin lunastaneiden listan.
Toisaalta on oikein hienoa että fitnesslajien suosio on nousussa mutta toisaalta ainakin itse vannon tässäkin enemmän laadun kuin määrän puolesta.
Varmasti joukossa on suurin osa ihan oikeasti oikeiden urheilullisten arvojen vuoksi mukana olevia mutta luultavasti myös niitä jotka ovat mukana sellaisten asioiden vuoksi joita en ainakaan itse ymmärrä. Luonnollisesti lajien luonne vaikuttaa tähän eikä tarkoitus suinkaan ole "syyllistää" kilpailijoita jotka vain ottavat osaa siihen mitä on tarjolla.

Tiedän että joukkoon on "eksynyt" paljon sellaisia ihmisiä jotka ovat löytäneet fitness maailman painonhallinnan kautta. Se on hieno asia ja hyvä kanava saada paljon tietoa asiasta.
Mutta sitten kun aletaan puhua siitä että mielenkiinnon kohde alkaa muuttua kilpaurheiluksi kulmani kurtistuvat.

Syömishäiriöt ovat valitettava tosiasia, niitä on jopa lajissa erittäin hyvin menestyneillä kilpailijoilla.
Itseäni ärsyttää suunnattomasti kilpailija joka esimerkiksi kilpailun jälkeen syömässä kääntelee ja vääntelee listaa osaamatta päättää mitä tilata, piinaa tarjoilijaa kyselemällä loputtomiin annoksen sisällöstä ja lopulta sen eteen saatuaan tonkimalla annosta, siirtelemällä ja nostelemalla annosta ympäri lautasta.. lopulta syöden muutaman suupalan.Normaalia?

Aina kun keskustelen ihmisen kanssa joka haaveilee fitness lajeissa kilpailemisesta kysyn onko hänellä ollut ongelmia syömisen kanssa. Jos saan myöntävän vastauksen joudun pyytämään
henkilöä prosessoimaan asiaa kunnolla.

Lopuksi voin todeta että tärkeintä on terveys, elämästä ja harjoittelusta nauttiminen.Sen voi
tehdä myös ilman kilpailemista :)

-Kati

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuoden 2013 Superkuntoilija

Nyt on arvonta suoritettu ja onnetar arpoi voittajaksi nimimerkin "Sarande".

Onnea voittajalle!

Henkistä hommaa

Mieli muuttuu nopeasti mutta keho ei.
Olitpa kilpailija tai tavalllinen treenaaja muista että pää on kehoa vahvempi, hyödynnä sitä!
Tee riittävän pitkälle meneviä suunnitelmia joissa on niin a,b kuin mielellään vielä c suunnitelmakin.
Kaiken varalle.

Liian monesti tapaan etenkin kilpailijoita jotka puskevat sokeasti kohti kilpailua, hyvin yleinen tavoite on päästä osallistumaan Suomen Mestaruus kilpailuihin mikä sinänsä on ihan hienoa.
Toki pelkästään lavalle saakkaa pääsy on sinällään voitto, moni jättää leikin kesken jo alkusoiton
jälkeen.
Olisi erittäin hyödyllistä että kilpailija prosessoisi asiaa paljon laajemmin eri näkökulmista.
Mitä jos menestyn, haluanko tavoitella arvokisapaikkaa?
Mitä jos olen viimeinen ja ihan surkea, haluanko enää edes treenata?
Kuinka kauan kilpailun jälkeen "lepäilen" ja syön, milloin ja miksi on syytä palata taas ruotuun?
Hirveän monet kilpailijat etenkin jos he kokevat epäonnistuneensa tipahtavat "tyhjiöön" kilpailun jälkeen. Moni masentuu ja syö itsensä muodottomaksi, salilla käynti inhottaa ja hän haluaa ajaa
mahdollisimman lähelle jopa kaupan ovea koska on alkanut inhoamaan kaikenlaista liikkumista.
Tilanne muodostuu vaikeaksi ja "uuteen nousuun" pääsy voi olla todella vaikeaa, jopa mahdotonta.
Oikeasti on niin paljon kilpailijoita jotka nousevat lavalle vain sen yhden kerran, minusta se on sääli.

 

 

Samantyyppisen itsetutkiskelun paikka on minusta erityisesti laihduttajille.
Olet saavuttanut sen maagisen kilotavoitteen raivoisan puristamisen jälkeen.
Mitä nyt? Tipahtaako hanskat kädestä ja suot itsellesi "ansaittua" lomaa?
Ei, sinulla pitää olla suunnitelma. Pitkän tähtäimen suunnitelma joka johtaa sinua kuin
tähti taivaalla oikeaan suuntaan. 

Itse olen tehnyt pääni sisällä luultavasti ne kaikista suurimmat ponnistukseni niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Ennen kovimpia treenejä olen latautunut tuntikausia henkisesti. Jokaisen sarjan aikana suljen ulkomaailman pois ja vajoan transsin omaiseen tilaan. Kilpailuissa olen täydellisen latautunut,
olen käynyt kaikki mahdolliset asiat syvällisesti läpi eikä enää mikään häiritse keskittymistäni, ihan sama vaikka kilpailuasuni tipahtaisi kesken suorituksen.

Toisaalta voin myöntää että jopa näin kokeneelle tyypille voi tapahtua jotain yllättävää: viime syksy.
Olin suunnitellut osallistuvani kahteen kilpailuun jotka kävinkin, Olympia ei ollut päätavoite koska tiesin että siihen vaaditaan ensimmäisen ammattilaiskilpailuni voitto.
Vaikka lähden aina kilpailuun voittamaan saavuttamani menestys oli niin huikea etten ollut realistisesti valmistautunut siihen, mm.Olympia kolmosen kaataminen tuntui ennen Espanjan kisaa aika rankalta tempulta mutta niin vain kävi.
Jos olisin tiennyt tämän olevan mahdollista jo keväällä olisin rakentanut suunnitelmani toisin.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että kilpailisin nyt helmikuun lopussa Arnold Classicissa Yhdysvalloissa.
Ajatus oli niin houkutteleva että en malttanut olla harkitsematta osallistumistani ihan vakavasti.
Lopulta luotin kuitenkin vaistooni, siihen intuitioon että pysyn alkuperäisessä suunnitelmassani ja minun seuraavat kilpailuni ovat syksyllä 2013 ja tällä kertaa kirkkaimpana tavoitteena on Figure Olympia. Ja se onkin kisojen kisa!

-Kati

Pitääkö olla tietynlainen?

Saan monesti "tavallisilta" ihmisiltä tyhjentävimmät kysymykset lajiini liittyen.
Kuten eilenkin minulta kysyttiin "pitääkö olla tietynlainen että voi kilpailla"?
Kilpailla voi tietenkin kuka tahansa, sitähän ei estä kukaan mutta jos kilpailee tavoitteellisesti
menestyäkseen niin vastaus on kyllä.
Tietyt asiat vain pitää olla; luonnostaan leveä hartialinja ja kapea vyötärö.
Nykypäivänä kilpailu pelkästään suomen kansallisissa kisoissa on jo suhteellisen kovaa ja
kansainvälisissä kisoissa ei ole mitään mahdollisuuksia ilman näitä ominaisuuksia.
Alla on malliesimerkki huippuominaisuuksilla olevasta kilpailijasta jonka fysiikka on kehitetty
oikeanlaisella treenillä josta kerron edempänä huippuunsa.
Hän on suuresti arvostamani kanssakilpailijani Candice Keene joka sijoittui Figure Olympiassa
kolmanneksi ja jonka muuten sattumoisin voitin Arnold Europessa ;)

 

 

 

Tällaisen hyvän fysiikan kehittäminen on siis lähtökohtaisesti "helppoa" mutta yhtä helppoa on myös pilata se. Tosiasia on kuitenkin että riittävän lihasmassan saavuttamiseen vaaditaan isoja painoja ja mikäli
menet "painot edellä" huonolla suoritustekniikalla otat käytännössä askeleen eteen ja kaksi taakse.
Esimerkiksi keskivartalon kuormittaminen ja sen pienikin leviäminen tarkoittaa että hartioiden pitäisi
levitä tasapainon säilyttämiseksi _huomattavasti_. Ja se ei olekaan ihan helppoa.
Eli lihasta voidaan roiskia helpostikin sinne tänne mutta tärkeintä ei ole määrä vaan sen oikeisiin paikkoihin saaminen.
Etenkin sellaisilla kilpailijoilla joilla on lähtökohtaisesti "huono" rakenne tähän tulisi kiinnittää paljon huomioita koska pieniinkään virheisiin ei varaa.
Toisaalta sitten on myös sellaisia kilpailijoita joilla on erittäin hyvä perusrakenne johon he luottavat ja ottavat pelkästään sillä ne sijat minkä saavat uskaltamatta treenata lihasta kroppaansa sen "pilalle" menon puolesta.Tai tietysti on myös se vaihtoehto sitten heistä ei vaan ole kovaan treeniin, harmi
koska siinä tapauksessa kirkkaimmat sijat menee aina muille.


- Kati